Maahan pudonneet lehdet ja vesi olivat liukas ja petollinen yhdistelmä, ja Reijalla oli jarrutusongelmia Joponsa kanssa saapuessaan tallipihaan. Hän asetti pyörän tallin seinustalle ja otti takkinsa tarakalta. Musta, hieman rapaisia roiskeita osakseen saanut kevytmoottoripyörä komeili vieressä, joten ainakin Saana oli tallilla.
Reija astui sisälle talliin. Juulia keskeytti käytävän lakaisemisen ja heilautti kättään hänelle.
- Terve, Reija vastasi ja silmäili karsinoita. – Kaikki on ulkona?
- Kyllä. Me otettiin Saanan kanssa siivousmaraton, puunataan koko talli ja karsinat! Se on tyhjentämässä kottikärryjä.
- Myös Rikun karsinan? Reija kohotti kulmiaan epäilevästi. Poni oli Fionaa lukuunottamatta tallin ainoa asukas, joka ei kuulunut Juulian automaattiseen vastuupiiriin.
- Ei me sitä tietenkään, se on sun homma, Juulia nauroi.
- Arvasin.
- Mutta voidaan neuvotella, jos sä haluat ottaa yhden karsinanpuhdistusvuoron velaksi…käytävälle ilmestynyt Saana huikkasi ja heilautti kättään.
- Siitä vaa. Mä voin siivota Fionan karsinan sit joskus, hän lupasi ja otti riimunnarun telineestä.
Reija hölkkäsi tarhoille ja alkoi pujottautua aidan välistä sisäpuolelle, mutta jähmettyi niille sijoilleen nähdessään Rikun. Poni katseli häntä viattomalla koiranpentuilmeellä, mutta siitä ei ollut sille paljon apua.
- Voi jumalauta… hän parahti ääneen. Ruuna lähti kävelemään luokse. Sitä ei nopealla vilkaisulla olisi arvannut Rikuksi, niin likainen se oli.
- Sika, Reija huokaisi ja astui ponin viereen ottaakseen sen kiinni. Riku hörisi lämpimästi kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
- Eikö Vilja aamulla… hän aloitti, mutta muisti sitten ystävänsä sanoneen, että oli vienyt Rikun tarhaloimen pestäväksi. Edessä olisi pitkä harjaus- ja pesutuokio, jos halusi saada ponin edes ratsastuskelpoiseen kuntoon. Reija avasi portin taluttaakseen Rikun ulos ja sulki sen taas, jotta vastakkaisessa nurkassa laiduntava Mikke ei ehtisi lähteä mukaan. Viereisessä tarhassa Ditta juoksi Fionaa pakoon villisti pukitellen.
- Katsokaa, ihailkaa ja kadehtikaa, Reija lausui synkästi astellessaan Riku vanavedessään talliin. Saana kurkisti Rikun karsinasta uteliaana.
- No huh. Päivän käsijumpat edessä, hän irvisti. – Mulla on tää siivous vielä kesken…
Reija naurahti. – Ei hätiä, me mennään suorinta tietä pesarille…
Reija kiinnitti ponin pesupaikan naruihin ja haki harjapakin. Hän laski ämpäriin vettä ja alkoi hangata Rikun kaulaa pesusienellä. Helpotus oli suuri, kun sieni jätti rapaiseen karvaan valkoista jälkeä kohtuullisen vähällä vaivalla. Puunattuaan ponin koko rungon puhtaaksi hän pesi letkulla jalat, jolloin Riku innostui räiskyttelemään.
- Älä nyt vielä minuakin sotke… Reija manasi. Hän sammutti veden ja kuivasi ponin huolellisesti. Kevyt loimi vielä päälle ja karsinaan.
- Auta armias jos piehtaroit! Reija varoitti riisuessaan ponin päitset ja rapsutti sitä niskasta. Riku pärskähti. Hän vetäytyi pois karsinasta ja jätti päitset oven koukkuun roikkumaan. Saanan ja Juulian rupattelu kuului varustehuoneesta, ja Reija päätti liittyä seuraan. Hän kaivoi avonaisesta kaapistaan laukkunsa pohjalta mehupullon ja istui sohvalle Juulian viereen.
- Kohtalaisen laajamittainen pesu-urakka takana, hän tokaisi. – Mistä se johtuu, että kimot hevoset piehtaroi aina eniten?
- Hyvä kysymys. Jesterkin on aina likanen, Juulia mietti.
- Fiona piehtaroi joskus. Mutta yleensä kuivalla säällä, se ei oikein mutakylvyistä perusta, Saana virnisti. – Se on fiksu. Toisin kuin eräät ponit!
- Mitä? Reija tivasi.
- Eei mitään. Mitäs teillä on syyslomasuunnitelmissa?
- Tallitöitä, vastasi Juulia välittömästi. – Vertti on muutaman päivän kumminsa luona Helsingissä, ja me jäädään Päivin kanssa hoitamaan niiden hevosnelikko.
- Mulla on synttärit, Reija paljasti hymähtäen.
- On vai, monesko päivä? Paljon tulee lasiin? Saana kiinnostui.
- Seittemästoista päivä täytän viistoista.
- Haa, mun nimipäivä! Saana innostui. – Olisko kunnon tuplabileiden paikka?
- Ilman muuta, Reija nauroi.
- Tammikuussa on kyllä megapartyt, kun mä täytän kaheksantoista, Juulia lupaili.
- Mitä sä haluat lahjaks? Saana uteli Reijalta.
- Emmä oikein tiedä, Reija vastasi. – Skootterin mä saan porukoilta. Eiku nyt mä tiedän, osta kimoshampoota!
Nauru täytti pienen varustehuoneen.
- Mun pitää hankkia heijastinloimi Fionalle, Saana vakavoitui. – Että voi lähteä pimeämmälläkin maastoon.
- Mulla on Rikulle heijastinsuojat ja semmonen poskihihnaan laitettava tarrajuttu, Reija sanoi. – Mut en mä tykkää yhtään maastoilla pimeällä. Kun on valaistu kenttäkin.
- En mäkään millä tahansa kopukalla viitsis, mutta Fiona on niin luotettava että sillä kyllä uskaltaa mennä minne vaan, Saana pohti.
- Sama Sintin kanssa. Mä voin luottaa siihen ihan sataprosenttisesti, Juulia vannoi.
- Mä olen sit vissiin ainoa luottamusongelmainen mun ponin kanssa? Reija naurahti. – Ei muuten, mutta kun Riku keksii välillä temppuilla ihan omiaan.
He juttelivat syyslomasta ja menneen kesän tapahtumista vielä tovin. Naurettiin Vertin ja Ditan maastoestefiaskolle ja Juulian epätoivoisille yrityksille viedä Mikke uimaan.
Reija joi mehun loppuun, heitti pullon kolme senttiä ohi roskiksesta ja nousi viedäkseen sen ihan suosiolla omin käsin koriin. Hän nosti Rikun suitset olkapäilleen sekä satulan telineestä ja lähti varustamaan ponin. Onneksi Riku oli edelleen puhdas! Reija riisui loimen ja satuloi ruunan. Kun suitset ja suojatkin oli saatu päälle, hän haki kypäränsä ja vaihtoi tennarit ratsastuskenkiin.
Riku höristi välittömästi korviaan päästessään ulos tallista. Sen askelkin terävöityi. Poni oli hyvällä tuulella. Reijankin mieliala oli korkealla. Niinä päivinä, kun Vilja ei ollut tallilla, hän oli jotenkin vapautuneempi. Vaikka he muuten viihtyivät keskenään loistavasti, tallilla Reija tunsi itsensä välillä alempiarvoiseksi ja väheksytyksi. Ei Vilja sitä tahallaan tehnyt, tämän oli pakko kokeneempana olla se hieman määräävä osapuoli. Mutta Viljan poissaolo oli Reijalle jollain kummalla tavalla helpottavaa, hän sai olla aivan vapaasti Rikun kanssa, eikä tarvinnut kysellä mitä toinen oli mieltä ja varoa tekemisiään. Ne päivät olivat huolettomia. Hän talutti ruunan kentälle, kiristi vyön ja nousi satulaan. Pitkällä sivulla oli eiliseltä jäänyt puomi ja pieni ristikko.
Reija verrytteli Rikua käynnissä ja ravissa, ympyröitä ja pysähdyksiä. Ruuna oli sähäkällä tuulella ja vastasi apuihin välittömästi. Se ravasi reippaasti, korvat liikahdellen osaamatta päättää höristääkö niitä vai tarkkaillako ratsastajaansa. Riku pukitti innoissaan, kun hän nosti laukan. Virtaa ponilla riitti, vaikka se oli viettänyt koko päivän puoli kolmeen asti tarhassa.
Parin laukkaympyrän jälkeen Reija ohjasi Rikun ristikolle. Poni puhkui intoa ja liioitteli roimasti hypyn kokoa, vaikka ristikko oli Mikke-kokoa. Kolmisenkymmentä senttiä. Poni horjutti hänen tasapainoaan parilla ilopukilla ristikon jälkeen. Se oli harvinaisen loistavalla tuulella, ja niin oli Reijakin. Juuri tällaiset päivät olivat täydellisiä. Riku oli edes hetken aikaa ihan hänen omansa, ilman Viljan läsnäoloa ja sen aiheuttamaa alemmuudentunnetta hänessä. Vaikka Vilja oli hänen paras ystävänsä, poni oli jotain sellaista, mitä hän ei tämän kanssa tahtoisi jakaa. Jos vain olisi valinnanvaraa! Mutta parempi näin sentään kuin ei Rikua ollenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti