05. Syyssateet

Vilja kiristi Rikun satulavyötä ja kuunteli puolella korvalla Juulian ja Vertin keskustelua tulevista aluekisoista.
- Ditalla metriin ja Jesterillä kymppiin, poika selitti.
- Kyllä mä pääsen lähtemään, ei oo mitään ihmeempää sillon, Juulia lupautui.
Vilja veti hanskat käteen ja talutti Rikun ulos tallista. Piha oli yhtä mutavelliä rankkasateen jäljiltä, mutta kenttä oli onneksi ehtinyt kuivumaan käyttökelpoiseksi. Kummankin askeleet lätsähtivät heidän kävellessään pihan poikki kentälle.

Vilja nousi satulaan. Mentäisiin ihan vain koulua tänään. Riku oli kiva kouluratsunakin ja Vilja tiesi osaavansa kaivaa sen parhaat puolet esille. Welsh-veri näkyi etenkin hienoissa liikkeissä. Rikun käveltyä pari kierrosta Vilja kokosi ohjat tuntumalle ja pyysi ponia siirtymään raviin. He lämmittelivät ympyröillä ja kiemuraurilla, temponvaihdoksilla ja pohkeenväistöpätkillä. Vilja sai hetken aikaa herätellä Rikua, mutta poni virittyi nopeasti ja hakeutui hetken verryttelyn jälkeen peräänantoon. Ravin tahti takoi päässä tasaisen terävänä. Sitten puolipidäte, siisti laukannosto ja ympyrä. Vilja kuvitteli olevansa kisakentällä. Ratsastavansa tuomariston valvovan silmän alla.

He olivat Rikun kanssa kisanneet muutamat seurakisat niin esteillä kuin koulussa. Reija oli myös hypännyt joitakin seurakisoja. Vilja oli kuitenkin se, joka yleensä ratsasti, jos kisoihin lähdettiin. Kolme ruusuketta oli kotiin viety. Mutta hän janosi jotain enemmän, halusi kehittyä. Hän haaveili hyppäävänsä vielä joskus Vertin tasolla, tai kilpailevansa koulua yhtä hyvin. Riku oli todella hieno ja hyvähermoinen kilpaponi omalla tasollaan, mutta sen kapasiteetti yksinkertaisesti loppui kesken. 80cm rata oli ehdoton maksimi. Isompi, hieman korkeampitasoinen poni, jopa hevonenkin, olisi mahtava.

Muutamia laukkaympyröitä kooten ja lisäten, sitten Vilja jarrutteli ponin raviin. Hän tunsi sadepisaran nenällään, toisenkin. Eikä aikaakaan, kun taivaalta alkoi putoilla vettä tasaisen kiihtyvään tahtiin. Vilja kirosi hiljaa mielessään. Hänellä ei ollut sadetakkia mukana, pelkkä harmaa huppari yritti suojella häntä kastumiselta. Ihan turhaan. Sade yltyi, ja Vilja käveli ja ravaili ponin kanssa hetken aikaa, ennen kuin pysäytti Rikun kentän keskelle. Pisarat olivat suuria ja jäätäviä. Ditan valitteleva hirnahdus kuului tarhoilta päin.

Hän irrotti jalustimet jaloistaan ja pudottautui satulasta. Riku käännähti, Viljan tasapaino petti ja hän kaatui istualleen maahan. Mutaantuva hiekka otti Viljan lätsähtäen vastaan, ja hän oli auttamatta aivan rapainen.
- Saakelin poni, hän sihahti. Eipä ollut mukana vaihtovaatteita. Hän kömpi ylös irvistellen ja lähti taluttamaan ponia talliin. Maneesi olisi ihana. Siitä oli jo pari vuotta, kun Vilja oli viimeksi ratsastanut sisällä.

Mikkeä rapsuttelevan Vertin kasvoille levisi säälivä hymy, kun hän näki Viljan vaappuvan vaivalloisesti sisään. Märät housut tuntuivat pahoilta kävellessä.
- Lensitkö? poika kysyi virnistäen.
- En, Vilja tuhahti. – Kaaduin maassa ollessani.
- Joillekin se jaloillaan pysyminen vaan on astetta vaikeempaa, Vertti härnäsi.
- Turpa kiinni. Ei oo kivaa!
Vilja ei ollut vitsikkäällä tuulella. Hänellä oli kylmä, ja vaatteet liimaantuivat ahdistavasti kiinni ihoon. Hän riisui varusteet Rikulta, vei ne paikoilleen ja lähti pesemään ponin jalkoja. Riku piti vedestä ja innostui aina läiskimään pesukarsinassa kaiken märäksi. Vilja oli jo valmiiksi kuin uitettu koira, joten muutama roiske ei tuntunut tällä kertaa missään. Vietyään Rikun takaisin karsinaan Vilja kuivasi ja harjasi ponin. Hän nojasi otsansa sen harjaan ja huokaisi syvään.

Pihasta kuului pärinää, joka vaimeni yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Joku kolisteli tallin oven takana, ja Saana astui sisään.
- Moi Vertti! hän tervehti. – Ai, Viljakin on täällä, moikka!
Tyttö hymyili leveästi. Iloinen, iloisempi vai iloisin? Muilla sanoilla ei Saanan mielialaa voinut kysyä. Vilja vastasi tervehdykseen heilauttaen kättään ja meni hakemaan puhelintaan kaapista.
- Miksi moinen riemu? Vertti uteli.
- Mä sain kevarikortin! Saana julisti. – Pyörä on pihalla, jos haluat nähdä. Meidän virallinen ensiajomme tehtiin nyt tänne tallille.
Vertti katosi ulos vesisateeseen Saanan perässä. Vilja istahti varustehuoneen vanhalle sohvalle ja etsi äidin numeron. Saana oli loistotyyppi, tuli toimeen ihan joka ikisen kanssa. Luulot nirppanokkaisesta kaupunkilaisesta olivat kumoutuneet heti heidän päästyään kunnolla juttelemaan tämän kanssa. Mutta jollain tasolla Vilja kadehti häntä. Tytöllä oli aina sanat valmiina, hän nauroi paljon ja oli aina hyvällä tuulella. Ja oli Saanalla aivan ikioma ponikin.

Puhelin tuuttasi pitkään. Äiti ei vastannut.
- Perhana, Vilja sihisi hampaidensa välistä. Isäkään ei voisi hakea, se oli juuri tulossa junalla Helsingistä. Pitäisi polkea kotiin. Ellei hän haluaisi viettää loppuiltaa märissä vaatteissa tallilla tekemättä mitään järkevää, olisi kastuttava vartin ajan pyörän satulassa päästäkseen kotiin kuivumaan. Vilja alistui huokaisten kohtaloonsa, lukitsi kaappinsa ja lähti hytisten ulos.

Kuva © mxgirl85 (cc by)